perjantai 27. tammikuuta 2017

Perjantai


Tänään perjantaina olen todella nauttinut ulkoilmasta ja auringosta varastot täyteen. Pistin merkille, että päivät ovat jo hieman pidentyneet ja pehmenneet. Pimeys on antanut tilaa valolle eikä ilma ole enää ihan niin raaka ja karu. Auringon nousu väritti taivaanrannan oranssiksi ja usva peitti maisemat huntuun, joka häilyi ilmassa pimeään saakka. Ilmassa tuoksui jokin uusi tuoksu, ehkä lupaus kaukana häämöttävästä keväästä. Luonto kuhisi, sekin aavisteli kaunista päivää.

Kun olin vienyt tyttäreni esikouluun, laitoin juoksutossut jalkaan ja lähdin metsään lenkille. Tallatut polut olivat liukkaat, joten siirryin syvemmälle metsään. Auringon säteet pilkahtelivat puitten lomasta, linnut tsirpahtelivat ja sulava lumi paljasti altaan sammaleisen metsänpohjan. Juoksuaskel kulki vaivattomasti ja ilman raikkaus sai keuhkoni huokaamaan tyytyväisyydestä. Mietiskelin jo tulevaa kevättä innolla, kunnes kuusen oksalta niskaan tippunut lumi sai ajatukseni takaisin maan pinnalle. Nythän on sydäntalvi, kevääseen on vielä matkaa.






Esikoulu päättyi yhdeltä. Minulla oli kamera mukana, joten päätimme tyttären kanssa tehdä nopean valokuvausretken lähellä olevalle järvelle. Löysimme itsemme usvaisesta jäätyneestä järvenpoukamasta, jota raidoitti suksitut jäljet. Näky oli taianomainen, mutta aito. Jähmetyimme katsomaan maisemaa vaikka kenkämme olivat täynnä lunta umpihangessa tarpomisen jäljiltä. Usva ympäröi meidät, aurinko paistoi täydeltä terältä. Ennen kuin palasimme autolle, napsin muutaman kuvan matkan varrella tönöttäneestä puuvajasta. Reissumme oli onnistunut.




4 kommenttia:

  1. Upeita kuvia Niina, vau! :) Millä kameralla sä kuvaat? Olen itsekin miettinyt uuden kameran hankkimista. TanjaK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana kommenteista :-), kiva saada hyvää palautetta! Mulla Nikon D5300 :-)

      Poista
  2. Voi vitsi että sun tekstikiemuroista tulee hyvälle mielelle! Kuvailet hetket niin osuvasti. :) Ja upeita kuvia tosiaan!

    VastaaPoista